Ruotsin poliittisesta tilanteesta ja vähän muustakin

Niin siinä sitten kävi, että Ruotsin pari kuukautta vanha hallitus eroaa ja maaliskuussa on uudet vaalit edessä. Ei mikään yllätys.

Ruotsin tilanne saattaa ruotsalaisista itsestään tuntua vaikealta, mutta näin ulkoapäin tarkasteltuna se näyttää huomattavasti helpommalta ratkaista kuin suomalaisten poliittiset ongelmat. Jos olisin ruotsalainen poliitikko lähtisin ajamaan seuraavaa suunnitelmaa:

1) Syksyn vaalituloksen kriittinen arviointi ja johtopäätösten vetäminen. Demokratiassa kansan ääni on otettava huomioon ja vaalitulos ilmaisi selkeästi, että vaalien selkeä voittaja ruotsindemokraatit tekee jotain oikein. Se jotain on selkeästi nykyisen liian liberaalin maahanmuuttopolitiikan vastustaminen.

Uskon, että porvariblokki olisi voinut jopa voittaa vaalit jollei Reinfeldt olisi niin vahvasti asettunut tukemaan nykyistä maahanmuuttolinjaa. Hänen "pitää rakastaa maahanmuuttajia" puheensa oli kuin kuoleman suudelma puolueen vaalimenestykselle. Miten vieraantuneita päättäjät oikein voivat olla ruohonjuuritason ongelmista? Maahanmuuttohan on hyvä asia, mutta sen tulee olla kontrolloitua ja tulijoille täytyy  luoda sopeutumisen ja menestymisen edellytykset. Maassa jo olevia maahanmuuttajia ei saa hylätä, vaan heidän tilannettaan täytyy koko ajan seurata. Ei saa päästää syntymään syrjäytyneitten ihmisten rappeutuvia lähiöitä, joissa ongelmat muhivat. Tämä vaatii resursseja joka vähentää voimavaroja uudelta maahantulolta, mutta se on pakko tehdä.

2) Toinen ongelma on, ettei sosiaalidemokraattien johdossa ole selkeää karismaattista johtajaa. Ihmisten täytyy tuntea, että heidän johtajansa on asemansa arvoinen. Stefan Löfvenillä ei ole tippaakaan karismaa eikä hän tee millään lailla luotettavaa vaikutusta. Hän on suoraan sanottuna tylsän ja ikävystyttävän oloinen. Imagokonsulttien olisi nopeasti luotava hänelle jonkinlainen persoonallinen profiili ja ulkoasu. Hän ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyvä tyyppi. Tämä korostuu entisestään kun esimerkiksi ruotsindemokraattien johtaja on varsin karismaattisen oloinen.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Jonkun puolueen olisi rohkeasti ryhdyttävä ajamaan maahanmuuttopolitiikan muutosta silläkin uhalla, että se saattaisi kostautua vaalituloksessa. Riskejä on otettava. Niin kauan kun ruotsindemokraatit ainoana puolueena pitävät hallussaan maahanmuuttokorttia, heidän äänimääränsä vain kasvaa.  Puoluejohtajia ei hetkessä vaihdeta vetävämpiin, mutta kyllä tähän imagopuoleen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota jo valintoja tehdessä.

Suomessa ei ole maahanmuuttoongelmaa, mutta sensijaan muita ja paljon pahempia ongelmia:
työvoiman supistuminen, työttömyys, rakenneongelmat, teollisen tuotantopohjan supistuminen, ikääntymisongelma, liian laaja julkinen sektori, lisääntyvä köyhyys ja eriarvoisuus ja tietysti ylimpänä itäisen naapurin arvaamattomuus. Näitä ongelmia ei helpolla ratkaista.

Ruotsin vaalitulos

Ruotsidemokraattien hurja vaalimenestys ei yllätä. Minulla on Ruotsissa ystävä, jota voisi kai luonnehtia sekä suvaitsevaksi, empaattiseksi että älykkääksi. Ei missään tapauksessa mikään uusnatsi
tai minkäänsortin fanaatikko. Olin vuosi pari sitten hämmästynyt kun sain tietää hänen äänestävän
kyseistä puoluetta. Miksi ihmeessä?

Tämä ystävä, jolla on parikin loppututkintoa, joutuu työssään jatkuvasti näkemään Ruotsin liberaalin
maahanmuuttopolitiikan tulokset. Mitä seurauksia tällä sinänsä kannatettavalla avosydämellisyydellä on ruotsalaiselle yhteiskunnalle: perheiden mielenterveydelle, nuorten oppimistuloksille, asuinalueiden hyvinvoinnille. Hän sanoo, että vaikka ruotsidemokraatit ovat
mitä ovat on puolue kuitenkin ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota näihin epäkohtiin ja yrittänyt
nostaa tätä kissaa pöydälle. Niin kauan kun näihin ongelmiin  ei kunnolla puututa, hän aikoo äänestää
ruotsidemokraatteja. Näyttää siltä, että samalla tavoin ajattelevia on muitakin.

EU, Venäjä ja kaupan murros

Korviini on viime aikoina kantautunut pari huhua, joiden todenperäisyyttä en ole pystynyt tarkistamaan.
Ensimmäinen tieto väittää, että venäläiset ovat vetäytymässä Itä-Suomesta. Käytännöllisesti katsoen kaikki
venäläisten hulppeat huvilat ovat kuulemma myynnissä.
Toisen huhun mukaan Yhdysvaltoihin ei kuulemma ole rakennettu yhtään uutta kauppakeskusta kymmeneen vuoteen.

Kumpikin juttu vaikuttaa aluksi aika uskomattomalta, mutta silti ne mietityttävät. Venäjän viimeaikaiset otteet Ukrainan kriisi, Krimin valtaus ja EU-vastaiset pakotteet saavat kyllä epäilemään rakkaan naapurimme aikeita. Kun on elänyt 40-luvulla ja tutustunut Suomen ja Venäjän historiaan, mikään ei oikeastaan yllätä. Eri asia on sitten, miten olisi viisasta toimia tässä tilanteessa. Onneksi ei tarvitse olla päättämässä.

Mitä tulee toiseen huhuun, sekin tuntuu aika erikoiselta: Yhdysvallathan on shoppailun luvattu maa. Onko ostosten tekeminen siirtymässä kokonaan nettiin? Vaikuttaako tilanteeseen  ostovoiman supistuminen juuri niissä yhteiskuntaluokissa, jotka ovat kansoittaneet ostoskeskukset? On selvää, että kauppa on murroksessa. Luin jostakin, että Helsingin Kalasataman rakentamisen jatko tökkii, kun sinne suunniteltuun ostoskeskukseen ei löydy enää yrittäjiä. Tätä taustaa vastaan ei ihmetytä.

Lisää negatiivistä huomiota kirkolle

Sitä on viimeksi hankkinut Helsingin seurakuntayhtymä kaatamalla ison määrän hautakiviä etupäässä
Hietaniemen hautausmaalla. Kävin tänään uurnalehdossa tarkistamassa sukuhaudan tilanteen ja näky oli
kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Lyhyellä muutaman kymmenen metrin matkalla portilta haudalle laskin yli
kolmekymmentä kaadettua hautakiveä. Kaikkiaan niitä on täällä uurnalehdon alueella kuulemma pitkälti
toistasataa. Onneksi oma hautakivemme oli pystyssä, mutta ymmärrän hyvin niiden omaisten suuttumuksen,
joiden läheisten hautakivi on kaadettu.

Turvallisuusasiat ovat tietysti tärkeitä, mutta eiköhän tässä nyt ole ammuttu hyttysiä haulikolla ja samalla
on heitetty lapsi menemään pesuveden mukana. Asia olisi voitu hoitaa paljon diplomaattisemmin. Luulisi
ettei kirkolla ole varaa menettää enää yhtään jäsentään, mutta aina tuntuu löytyvän joitain uusia tapoja
karkoittaa ihmisiä kirkon piiristä. Kaikkien naispappeus, homovaino ym. sekoilujen jälkeen olisi luullut
että olisi jotain opittu, mutta ei. Tuntuu päinvastoin, että tahallaan halutaan  ajaa koko systeemi alas.

Tässä taloudellisessa tilanteessa on paljon ihmisiä, jotka miettivät kannattaako maksaa kirkollisveroa
yhä pienenevistä tuloista. Tällaiset uutiset saattavat olla se viimeinen pisara, joka saa miettijän eroamaan
kirkosta.

Keikkuvassa veneessä

Melkoista sekoilua nähtiin kokoomuksen puoluekokouksen iltajuhlassa kun puolueen entistä ansioitunutta valtiovarainministeriä ja 90-luvun laman sankarihahmoa Iiro Viinasta ei päästetty sisään. Ilmeisesti ovella oli joku märkäkorva, joka ei ollut Viinasesta koskaan kuullutkaan ja jolle ei tullut mieleen tarttua kännykkään ja tarkistaa asiaa joltain viisaammalta.

Pisteenä iin päälle pöytäjärjestelyt olivat täysin sekaisin ja Stubbin pöytään sijoitetut Vapaavuoret eivät päässeet paikoilleen kun pöytä oli täyttynyt uuden puheenjohtajan juhlijoilla. Ei anna hyvää kuvaa organisaation tasosta.

Olisiko niin, että tilanne on päässyt riistäytymään puoluejohdon käsistä ja kykypuolue alkaa olla tuuliajolla tai pahimmassa tapauksessa jonkinlaisen hajaannuksen edessä. Vapaavuorella oli johdon tuki, mutta kenttä päätti toisin. Tutkimattomat ovat demokratian tiet.

Tuuliajolla on kyllä Suomen sisäpolitiikkakin, sillä johdossa on nyt kaksi jonkinasteista noviisia - Stubb ja Rinne. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Yllättävä vaali

Kokoomuksen puheenjohtajavaalissa ei yllättänyt niinkään Alexander Stubbin voitto kuin Jan Vapaavuoren putoaminen jo ensimmäisellä kierroksella. Ketkä Paula Risikkoa oikein äänestivät? Ilmeisesti maakuntien naiset. Onneksi hänestä ei tullut pääministeriä. Vaikka mistä sen tietää - kukaties hänestä olisi kuoriutunut uusi Margaret Tatcher (on muuten vähän samanoloinen), joka olisi vetänyt Suomen suosta. Pohjanmaalta on ennenkin lähdetty Helsinkiin Suomea pelastamaan. Toivottavasti Vapaavuori ei tästä masennu, hänen aikansa tulee vielä.

Nyt täytyy vain toivoa, että Stubb yllättää positiivisesti. Karismaa hänellä on, sen avulla on helppo hurmata valitsijat, mutta arkisten ongelmien ratkaisussa tarvitaan jotain muuta. Verta, hikeä ja kyyneleitä  pitäisi vaatia myös kansalta. Ei mikään  helppo tehtävä tämän päivän Suomessa. Olisin kyllä mieluummin nähnyt Stubbin Brysselissä vaikka komissaarina. Siihen tehtävään hän olisi ollut omiaan.

On mielenkiintoista nähdä miten Stubb selviää tästä näytön paikasta. Kokoomuksen puolueväellä tietysti siintää johtotähtenä  eduskuntavaalivoitto ja ylivoimaisesti suurimman puolueen asema. Kansansuosikin valitseminen tuntui hyvältä ratkaisulta. Mutta: miten kävi huippusuositun Pertti Salolaisen puheenjohtajana?
Entä miten selvisi superkarismaattinen Mauno Koivisto 90-luvun lama-ajan presidenttinä kun hänen talousmiestaitojaan olisi todella tarvittu? Sensijaan esimerkiksi Paavo Lipponen oli kaikkea muuta kuin karismaattinen, mutta hän hoiti homman kotiin.

Uutta pääministeriä odotellessa

Tänään on kokoomuksen puoluekokous, jossa valitaan puolueelle uusi puheenjohtaja ja sen myötä maalle uusi pääministeri ainakin seuraaviin vaaleihin asti. Nehän ovat ensi keväänä jos ei hallitus sitä ennen hajoa mikä lienee epätodennäköistä. Vaan mistä sen tietää.

Ehdolla ovat Stubb, Vapaavuori ja Risikko ja galluppien mukaan kaikki ovat hyvin tasaväkisiä eikä puoluekokousedustajien valinnoista ole mitään varmaa tietoa. Todennäköistä lienee, että kukaan ei saa enemmistön ääniä vaan toiselle kierrokselle mennään.

Oma valintani olisi Vapaavuori. Stubb on kyllä hyvä ja äänestin häntä eurovaaleissa, mutta pääministeriksi ottaisin varsinkin tässä talous- ja ulkopoliittisessa tilanteessa mieluummin Vapaavuoren. Stubb on ehkä vähän arvaamaton ja äkkijyrkkä käänteissään enkä jaksa uskoa, että hänestä äkkiä kehittyisi sisäpoliittinen strategi, joka ratkaisisi Suomen rakenteelliset ongelmat käden käänteessä. Itäisen naapurinkin kanssa uskoisin Vapaavuoren selviävän paremmin, hän ei ole niin voimakkaasti heilutellut Natokorttia. Pääasia on, ettei Risikkoa valita. Hän olisi tällaiselle pääkaupunkiseutulaiselle kauhistus ja väistämättä tulee mieleen hänen narkolepsiarokotesekoilunsa ja -selittelynsä. Epäonnistunut soteuudistuskin on tuoreessa muistissa. Ihmettelen suuresti miten hänellä näyttää olevan käytännössä melkein yhtä suuri kannatus kuin kahdella muulla kilpailijalla.

Antti Rinne otti sitten rohkeasti (ehkä pakon edessä) valtiovarainministerin salkun, joten minihallitusneuvottelut eivät tule olemaan helppoja. Kun sdp:n kannatus on galluppien mukaan tällä hetkellä alle 15 prosentin ja se on pudonnut neljänneksi suurimmaksi puolueeksi on kuitenkin epätodennäköistä, että puolue lähtisi hallitusta hajoittamaan. Mielenkiintoisia aikoja eletään.

Eurovaalit

Nyt on sitten vaalit pidetty ja jälkipyykkiä pestään. Kokoomus ja keskusta suurimmat puolueet, sdp hävisi, vasemmistoliitto voitti, perussuomalaiset saivat lisäpaikan mutta eivät odotettua voittoa, vihreät menettivät. Kristilliset menettivät ainoan paikkansa ja rkp piti niukin naukin kiinni ainoasta paikastaan.

Omalta kohdaltani voin sanoa, ettei tulos pahemmin yllättänyt. Sdp:n häviö oli odotettavissa, nykytaktiikalla puolue vuotaa kuin seula joka suuntaan. Huomenna pitäisi Antti Rinteen kuulemma ilmoittaa minkä ministerinsalkun hän ottaa: rupeaako valtiovarainministeriksi vai ottaako jonkun vaatimattomamman salkun ja päästää valtion kirstunhoitajaksi esimerkiksi Eero Heinäluoman tai ehkä jopa antaa Jutta Urpilaisen jatkaa. En pitäisi myöskään poissuljettuna, että demarit hajoittaisivat hallituksen saadakseen aikaan uudet vaalit.Niissä he eivät tietenkään pystyisi nykytilanteessa voittamaan, mutta saisivathan syyn painua oppositioon. Oppositiojohtajan rooli saattaisi Rinteelle sopia oikein hyvin.

Kun vielä kesäkuussa pääministeri vaihtuu Kataisen luopuessa kokoomuksen puheenjohtajuudesta odotettavissa on kuuma poliittinen kesä tai ainakin syksy. Kokoomuksella on demareihin verrattuna se etu puoluejohtajan valinnassa, että heiltä ei hyviä vaihtoehtoja puutu. Kaikki kolme kandidaattia (Stubb, Vapaavuori, Risikko) ovat päteviä, kysymys on painotuseroista. Helsinkiläisenä kannattaisin joko Vapaavuorta tai Stubbia, ihan sama kumpi paikalle nousee.

Oikeastaan ainoa asia, joka minua on todella kummastuttanut, on keskustapuolueen huima nousu aallonpohjasta. Melkein jo kuolinkellot soittivat puolueen hautajaisia kun uusi puheenjohtaja Sipilä sai kaiken muuttumaan. Tässä näkee miten tärkeitä ovat henkilövalinnat. Hyvät tyypit ratkaisevat taistelut, teoriat ja tilastot eivät sitä tee. Vähän vaan pelottaa miten Sipilän terveys mahtaa kestää jos hän joutuu oppositiosta hallitukseen isoihin saappaisiiin, niinkuin nyt näyttäisi todennäköiseltä. Keskustapuolueen menestys on liikaa tämän yhden miehen varassa. No, ainahan Olli Rehn voisi rientää Brysselistä paikalle pelastavana enkelinä, sikäli kun ei ole onnistunut pääsemään parlamentin puheenjohtajaksi mikä sekin on periaatteessa mahdollista.

Jos vielä jatkaisi ennustamista, voisi ainakin näin teoreettisesti kuvitella, että joskus lähitulevaisuudessa demarit ja vasemmistoliitto voisivat lyödä hynttyyt yhteen. Olisiko se aivan mahdoton ajatus?

Soini ja perussuomalaiset ovat kyllä oikea poliittinen kysymysmerkki monessakin mielessä. Ymmärrän, että monet äänestivät heitä protestina, mutta pysyykö puolue voimissaan? Toisaalta ihmisillä saattaa olla kummallisia ja hyvin yksilöllisiä syitä äänestää jotain puoluetta. Esimerkkinä mainittakoon hyvä ystäväni, joka asuu Ruotsissa ja äänestää aina sverigedemokraatteja. Hän on kaikin puolin järkevä ihminen, jolla on parikin akateemista loppututkintoa ja ansiokas työelämä. Siis miksi? Perusteena on kuulemma, että kyseinen puolue on naapurimaassamme ainoa, joka kantaa huolta maan epäonnistuneesta siirtolaispolitiikasta ja haluaa sitä muuttaa. Meillä Suomessa tämä ongelma ei ainakaan vielä ole kovin paha, joten hänen asennettaan on vaikea ymmärtää. Ruotsissa ongelma on kuulemma räjähtänyt käsiin ja paljon on vielä pinnan alla mihimassa, kokonaisia lähiöitä ja sukupolvia on jo  menetetty jne.

Ken elää, se näkee!

Demarien puoluejohtajavalinta

Aika mielenkiintoinen veto tämä Antti Rinteen valinta. Onneksi en ole vuosiin äänestänyt demareita, jos olisin niin nyt kyllä miettisin kahteen kertaan mitä tehdä. Sääliksi käy Jutta Urpilaista. Tässä maassa ei näköjään kannata kantaa vastuuta, siitä rangaistaan.

Nyt on tietysti jännittävää nähdä miten käy demarien gallupkannatukselle. Rinnettä johtoon ajaneet  ovat tietysti laskeneet, että perussuomalaisista he tulevat saamaan takaisin menettämäänsä ammattiyhdistysväkeä ja vanhempaa miesäänestäjäkuntaa. Näinköhän? Suomen kansa on sen verran vanhanaikaista moraaliltaan, että kun Rinteen menneisyyden kaikki raha- ja ihmissuhdesotkut vedetään julkisuuteen tämäkin porukka saattaa miettiä uudelleen valintaansa. Naisista ja nuorista nyt puhumattakaan.

Se on tietysti demarien hyväksi sanottava, että ei heiltä ainakaan rohkeutta puutu. Ovat ilmeisesti seuranneet kieli pitkällä keskustan menestystä alkujaan tuiki tuntemattoman Juha Sipilän johdolla ja päättäneet ottaa riskin. Jos nyt ovat ylipäätänsä mitään ajatelleet muuta kuin itsekukin omaa ja lähipiirinsä etua. Väinö Tanner varmaan kääntyy jälleen kerran  haudassaan...

Kun alkaa tapahtua niin alkaa tapahtua...

Nyt on sitten niitä kauan kaivattuja toimenpiteitä saatu ainakin alulle. Viime viikon kehysriihessä tehtiin noita säästö- ja leikkauspäätöksiä ja kaiken kukkuraksi koko hallituskuvio tuntuu menevän uusiksi. Vasemmistoliitto lähti hallituksesta ja sen seurauksena salkkuja jaettiin uusiksi. Kaiken kukkuraksi pääministeri Jyrki Katainen ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä kokoomuksen puheenjohtajaksi eli käytännössä pääministeri vaihtuu kesällä. Pisteenä iin päälle demarit ovat heivaamassa Jutta Urpilaista puheenjohtajan paikalta, jolloin myös hallituksen varapääministeri vaihtuisi.

Käsitän hyvin, että Katainen on kymmenen vuotta kivirekeä vedettyään halukas vaihtamaan tehtävää, hänellä lienee EU:ssa pedattuna komissaarin paikka tai jokin vastaava tärkeä virka. Kokoomuksella ei myöskään pitäisi olla mitään hätää löytää hänelle seuraajaa puheenjohtajana, sillä päteviä ehdokkaita on ainakin viitisen kappaletta. Itse kannattaisin Jan Vapaavuorta, joka on osoittanut pätevyytensä ministerintehtävissä, on helsinkiläinen ja tarpeeksi kova kaveri. Tässä tehtävässä ja varsinkaan jos pääministeriksi pääsee ei saa olla liian pehmeä. Lempeät idealistit ovat mukavia pehmo-isiä ja aviomiehiä, mutta ei heistä koskaan tule huippuluokan poliittisia johtajia.

Sen sijaan en kyllä käsitä demarien aivoituksia, en sitten alkuunkaan. Kaiken järjen mukaan heidän pitäisi vetää politiikkaansa piirun verran oikealle, jos he aikovat pärjätä vaaleissa. Pitäisi löytää Paavo Lipposen tapainen oikeistodemari johtoon, hänen aikanaan puolue kukoisti. Jutta Urpilainen ei varmasti ole paras mahdollinen, mutta toisin kuin kokoomuksella, tässä puolueessa ei tunnu olevan mistä valita. Antti Rinteen valinta olisi varmasti virheratkaisu, joka karkoittaisi suuren osan keskiluokkaisista ja naisäänestäjistä. Puolueen kannatus supistuisi entisestään ja jäljelle jäisivät vain "änkyrä-äijät". Näen tien lopussa tulevaisuuden näkymän, jossa demarit ja vasemmistoliitto yhdistyvät ja yhteinen kannatus hiipuu jonnekin kymmenen prosentin vaiheille.

Laman opetukset

Sain käsiini mielenkiintoisen tekstin: Jaakko Kianderin paksun tutkielman Suomen 1990-luvun kriisin syistä ja seurauksista (julkaistu v.2001).
En ole vielä päässyt kuin puoleenväliin, mutta nyt jo hirvittää kun ajattelee miten hakoteillä päättäjät olivat ja miten pahoja virheitä tehtiin. Saa nähdä millainen tutkielma joskus kymmenen vuoden kuluttua tästäkin taantumasta tehdään.

Kaikkein huolestuttavin piirre nykykehityksessä on mielestäni tämä polarisoituminen: rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät entisestään ja keskiluokka käy entistä ohuemmaksi. Miten silloin käy  niinsanotun hyvinvointivaltion? Keskiluokka on se, joka on pitänyt  nykyisenkaltaista yhteiskuntaa pystyssä. Miten käy veronmaksukyvyn, kun keskiluokka katoaa? Rikkailla on lukematon määrä keinoja välttää veroja ja kätkeä omaisuuttaan verottajalta. Köyhillä taas ei ole mistä maksaa ja he ovat enenevässä määrin riippuvaisia tulonsiirroista pystyäkseen edes jotenkuten tulemaan toimeen. Millä ne tulonsiirrot rahoitetaan?

Sekalaisia mietteitä

Selasin vanhoja blogitekstejä ja huomasin, että tuota blogini nimeä on käytetty ennenkin. Ehkä se on ollut aiheellinen kysymys. Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että Suomi neito on veneessä joka ajelehtii ilman peräsintä ja ankkuria tuulten vietävänä, ilman merikarttaa ja kompassia karikkoisilla vesillä. Koska tahansa saattaa rysähtää...

Kaikenlaisia muutoksia tuntuu olevan tekeillä, mutta mitään valmista ei synny. Valmistellaan, valmistellaan... Mielipiteiden muokkausta ja poliittisesti vähiten vahingollisen reitin tunnustelua on kyllä ilmassa. Kansalainen tuntee itsensä pihviksi, jota nuijitaan leikkuulaudalla ja kohta odottaa kuuma paistinpannu.

Rahat ovat loppumassa ja edessä on elintason lasku, jollei ihmettä tapahdu. Kaikki ovat periaatteessa sitä mieltä, että jotain on tehtävä, mutta siihen yksimielisyys loppuukin. Väläytellään erilaisia säästökohteita: lasten päivähoito, koulutus, omavastuu sairaanhoidosta, eläkeläisten varojen käyttö heidän sairastamiseensa, lasten velvollisuus maksaa vanhempiensa hoito, kiinteistöverojen raju korotus ja ulottaminen koskemaan myös maatalousmaata, asuntojen verovähennysoikeuden poistaminen, ansiosidonnaisen työllisyysturvan poistaminen, eläkeiän pidentäminen, opintotuen poistaminen, pääomatulojen verotuksen nostaminen ja niin edelleen loputtomiin.

Osaa tästä keinovalikoimasta varmaan joudutaan käyttämään ja  kulissien takana tehdään  erilaisia tutkimuksia ja lobbausta näiden keinojen tiimoilta. Myös mediassa on kirjoittelua ja kyselyjä. Tuntuu vaan, että enimmäkseen kierretään asiaa ja vältetään puhumasta siitä, mikä on olennaista.

Valtionvarainministeriön virkamiehet tekevät loputtomasti laskelmia toimenpiteiden vaikutuksesta verokertymiin. Tämä on ainakin osittain spekulaatiota. Ei voida tietää, miten eri toimenpiteet tulevat vaikuttamaan. Mitä nämä laskelmien tekijät tietävät todellisesta elämästä? Useimmat ovat eläneet suojattua elämää samankaltaisten ihmisten parissa eikä heillä ole mitään käsitystä siitä mitä niinsanottu tavallinen kansa ajattelee.

Väittäisin, että moneen ongelmaan löytyisi paras ratkaisu kun laskeutuisi norsunluutornista alas kadulle ja kysyisi asiaa Matti ja Maija Meikäläisiltä. Avainkysymys on: mitä tekisit, jos voimaan tulisi tällainen laki tai asetus, miten se vaikuttaisi käyttäytymiseesi? En ole nähnyt yhtään gallupia tästä kysymyksestä. Tulokset saattaisivat yllättää.

Kirjoittajan esittely

Olen seitsemänkymppinen eläkeläinen pääkaupunkiseudulta. Tarkoitukseni on tuulettaa yhteiskuntaa käsitteleviä ajatuksiani, erityisesti Suomen nykytilannetta pitäen silmällä sekä menneisyyttä että tulevaisuutta.

Uskoisin, että minulla on jonkinlaista perspektiiviä asiaan enkä näe asioita kovin yksipuolisesti, sillä olen elänyt aika vaihtelevaa elämää:
- olen ollut sekä köyhä, rikas että keskituloinen
- olen ollut sekä yrittäjä että alainen
- olen ollut sekä vakinaisessa työsuhteessa että pätkätöissä
- olen elänyt sekä parisuhteessa että yksin
- olen ollut pienten lasten äiti ja perheenemäntä
- olen asunut paitsi pääkaupunkiseudulla myös pienellä paikkakunnalla Suomessa ja kolme vuotta
ulkomailla
- olen työn puolesta kiertänyt ahkerasti  Etelä-Suomea Oulu- Joensuu linjan eteläpuolella
- olen  matkustellut kymmenissä maissa ympäri maailmaa, lähinnä Euroopassa ja Aasiassa työn merkeissä
- olen ns. liikkuva äänestäjä, mutta olen aina äänestänyt kun siihen on ollut tilaisuus
- minulla on kaupallinen koulutus, mutta olen toiminut useissa ammateissa
- olen tuntenut paljon ihmisiä eri yhteiskuntaluokista

Tässä nyt jotain perusteluja sille miksi ylipäätään uskallan kirjoittaa. Lopuksi vielä viimeinen klisee: olen ollut sekä nuori että vanha. Isoäidilläni oli tapana sanoa meille nuorille aikoinaan: "minä tiedän miltä tuntuu olla nuori, mutta te ette tiedä miltä tuntuu olla vanha". Hyvä pointti, vaikka mummopaha tuskin aavisti miten hulluksi tämä maailmanmeno vielä muuttuu.